<< Sukutietoa
Metsäpirtin Paakkisten jäljillä
Metsäpirtin Paakkisten asuinsijoilla kesällä
2014 käynyt Pentti Myöhänen Kuopiosta otti
Koukunniemestä oheisen kuvan, josta näkyy
millaiset maisemat Paakkisen pihasta avautuivat.
Kuvaa voit tarkastella suurempana klikkaamalla
sitä.
Talot Koukunniemestä ovat hävinneet.
Hän lähetti myös seuraavan tarinan Metsäpirtin
Paakkisista:
|
|
|
Ennen talvisotaa oli Metsäpirtin Koukunniemi vireä
kylä. Maanviljelylle oli kylässä hyvät edellytykset,
olivathan pellot pääosin entistä Suvannon pohjalietettä.
Suurin osa kylän talouksista elikin maan ja veden
antimista. Niin tehtiin Paakkisillakin.
"Puakkine ol hyvä talo, ja hyvä puutarha",
kuvailee Aune Wallin (o.s. Myöhänen) entisiä
naapureitaan kirjassa "Metsäpirtti meille rakas."
Paakkisessa oli isäntä Pekko ja emäntä Helena.
Jooseppi-poika syntyi 2.8. 1904. Häntä kutsuttiin
sittemmin Joskaksi. Joska oli etevä kaikessa, mitä teki.
"Hänel ol puamettii, järkii, tavallista enemmän",
Wallin kirjoittaa. Naapureitaan Joska auttoi mielellään
sadonkorjuussa ja vastaavasti sai näiltä lainaksi
koneita ja laitteita omiin tarpeisiinsa.
Suojeluskunnan patteriammunnoissa Jooseppi oli mestari
tulenjohtotehtävissä. "Ylioppilaat jäivät toiseks,
vaik Joska ol käynt vua muamieskoulun."
Jooseppi Paakkinen sai vaimon omalta kylältä,
lähinaapurista. Hän avioitui Jooseppi Vilponpoika
Myöhäsen ja Helena Myöhäsen tyttären Ainan kanssa.
Parille syntyivät lapset Ahti, Martti, Aune, Helli ja
Lauri.
Talvisodan syttyessä Jooseppi Paakkinen oli
suojeluskuntapatterin kersantti. Hän kunnostautui
tykistön tulenjohtajana siten, että yleni sotien aikana
luutnantiksi.
Kirjassa "Metsäpirtin osasto talvisodan Taipaleessa"
kapteeni evp. Seppo Hynnä kertoo, että itse
tykistökenraali V.P. Nenonen ihasteli Paakkisen
tulenjohtamista, sillä tämä pystyi laskemaan
ampuma-arvot päässälaskuna.
Sotien jälkeen Jooseppi ja Aina Paakkinen asettuivat
asumaan Turun seudulle. Jooseppi kuoli Raisiossa
3.11.1968 ja Aina 12.6. 1987.
|
|
|
Jooseppi ja Aina
Paakkisen perhe, takana pojat Martti ja Ahti,
tyttäret Helli ja Aune ja edessä nuorimmainen
Lauri, jonka kuva siirretty toisesta kuvasta.
|
|
Metsäpirtin
Paakkiset Hellin 80-vuotispäivillä v. 2012,
kuvassa vasemmalta Aune, Ahti, Helli, Martti ja
Lauri. |
|
|
|
Jooseppi ja Aina
Paakkinen sodan jälkeen siirtolaistilallaan
Ruskossa. |
|
|
<< Sukutietoa
|