Sukuseura Paakkinen

Tapahtumia

Kuvia voi tarkastella suurempana klikkaamalla niitä. Valokuvat on ottanut Heimo Paakkinen.

Hyppää:
2006
| 2007 | 2009 | 2010 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 |
2016
| 2017 | 2018 | 2019 | 2020 | 2021 | 2022 | 2023

Perustamiskokous 15.7.2006

Parikkala, Saaren rantamaja

 
Sukuseuran perustava kokous. Pöydän takana puhetta johtanut Pekka Paakkinen ja sihteerinä toiminut Pirkko Perälä.   Paakkisen suku kokoontui ensimmäisen kerran Saaren kunnan rantamajalla heinäkuussa 2006.

 

Sukukokouksen nuorin osanottaja oli Juslan Jukka Paakkisen kuopus Henri. Vanhimpiin taas kuului suvun nuorinta tervehtivä Salotuvan Erkki Paakkinen.   Sukuseuran perustava kokous voitiin pitää kauniissa kesäsäässä ulkoilmassa.

Toinen sukukokous 14.7.2007

Parikkala, Mikkolanniemen toimintakeskus

 
Vuoden 2007 sukukokous pidettiin Mikkolanniemen entisellä koululla. Pöydän päässä puhetta pitämässä puheenjohtaja Irja-Liisa Teirikko.   Sukukokouksen yhteydessä tehtiin kiertoajelu suvun asuinpaikoilla Mikkolanniemellä ja Tarnalasssa.

 

Tarassiinlahden lintutornilla käytiin tähyilemässä Pienen Rautjärven maisemia.    

Kolmas sukukokous 27.6.2009

Parikkala, Tarnalan koulutalo

 
Sukuneuvoston puheenjohtaja Irja-Liisa Teirikko toivottamassa osanottajat tervetulleiksi.   Kolmatta Paakkisten sukutapaamista Tarnalan koululla suosi kaunis kesäinen hellesää.

 
Tarnalassa tutustuttiin maalauskurssin töiden tuloksiin. Kuvassa vasemmalta Irja-Liisa Teirikko Helsingistä, Marketta Kukkonen Savonlinnasta, Jaakko Paakkinen ja Pentti Paakkinen Tarnalasta ja Sakari Paakkinen Mikkolanniemeltä.   Sukukokouksen ohjelmaan kuului Tarnalan kylämaisemien katselu Kuposenmäeltä. Näkymiä selostamassa Pekka Paakkinen.

   
Tarnalan sukutapaamiseen kaukaisimmat vieraat olivat tulleet Paimiosta saakka.    

Neljäs sukukokous 12.6.2010

Parikkala, Hotelli-ravintola Kägönen

 
Kesän 2010 sukutapaaminen pidettiin Parikkalassa ravintola Kägösessä. Aluksi syötiin ja katseltiin kuvia edelliskesän sukukokouksesta sekä suvun asuinpaikoista Säämingin Tolvanniemessä 1500-1600 -luvuilla.
  Kägösestä siirryttiin maan parhaalle lintukosteikolle Siikalahdelle. Sateisesta säästä huolimatta retkelle lähti suurin osa sukutapaamisen paristakymmenestä osanottajasta.

 
Välillä niskaan ropisseet sadekuurot eivät linturetkeä pahemmin haitanneet. Runsaamman vedentulon aikana oltiin sisätiloissa Siikalahden opastuskeskukseen tutustumassa.   Siikalahden tornin alatasanteelta voitiin kiikaroida alueen runsasta vesilinnustoa sateelta suojassa. Asiantuntevana oppaana retkellä oli Markku Paakkinen, kuvassa vasemmalla.

Viides sukukokous 18.8.2012

Parikkala, Karjalan Lomahovi ja Parikkalan patsaspuisto

 
Tietokoneyhteyksiä virittelemässä Asko Paakkinen, kokouksen sihteeri Ainomaija Hirvonen ja sukuseuran puheenjohtaja Irja-Liisa Teirikko.   Sukukokouksen puheenjohtajana toiminut Pekka Paakkinen esitteli osanottajille myös tänä vuonna valmistuneen Saaren kunnan historiateoksen.
 
Sukukokouksessa Karjalan Lomahovissa Parikkalassa oli osanottajia kolmisenkymmentä henkeä. Puheenjohtajana jatkaa Irja-Liisa Teirikko, sihteeriksi valittiin Heimo Paakkinen.   Lounas nautittiin Lomahovin vanhan päärakennuksen ruokasalissa. Pääruokalajit olivat oli karjalanpaisti ja muikkupaisti lisukkeineen.

 
Parikkalan patsaspuiston tutustumiskierrosta odotellessa oli aikaa jutella ja syödä jäätelöt patsaspuiston kioskilla.   Parikkalalaisen ITE-taiteilijan Veijo Rönkkösen elämänsä aikana tekemät sadat kotipihan betoniveistokset olivat mieliinpainuva elämys.

   
Pentti Paakkinen ja Onni Paakkinen poseeraamassa patsapuiston onnellisten laakson kukkaistyön seurassa.    

Paakkiset koulukokouksessa 10.8.2013

Parikkala, Tarnalan koulutalo

 
Reilu puolensataa entistä Tarnalan koulun oppilasta kokoontui Parikkalassa entiselle opinahjolleen koulumuistoja verestämään. Kuvassa mukana ollutta Sukuseura Paakkisen porukkaa, joita tilaisuuden osanottajista oli lähes puolet.
  Koulukokouksen aluksi Annikki Silventoinen kertoi Tarnalan Kyläyhdistyksen toiminnasta ja saavutuksista, joihin kuuluvat mm. koululla tietotupa ja valaistu latu, Kuposenmäen kota ja grillikatos, Huutosalmen silta, uimaranta-venevalkama ym.

 
Koulukokouksen puuhanaisena toiminut sukuseuran puheenjohtaja Irja-Liisa Teirikko juonsi tilaisuuden ja nauhoitti myös muiden tarinoita entisiltä kouluajoilta.   Marketta Kukkonen laittoi tilaisuuden kunniaksi päälleen kansalaiskoulun opettaja Bertta Kuopan perintöä olevan vanhan pyhämekon.

Paakkiset koulukokouksessa 27.7.2014

Parikkala, Tarnalan koulutalo

 
Sukuneuvostomme puheenjohtaja Irja-Liisa Teirikko on puuhannut v. 1953  koulunsa aloittaneiden luokkakokouksia jo 35 vuoden ajan. Kaikkien Tarnalassa koulua käyneiden yhteiseksi tapaamiseksi luokkakokous laajeni vuosi sitten.
  Tarnalan koulutalon käytävän seinällä on vanhojen luokkakuvien näyttely, joka kiinnosti koulutapaamisen osanottajia siinä kuin entisten koulukaverien kanssa haasteleminenkin.

 
Päivän ohjelma oli hyvin vapaamuotoinen ilman virallisia puheita. Ruokailun ja seurustelun lisäksi pelattiin koulun kentällä perinteistä karjalaista kyykkää.   Kun tarjoiluruljanssi oli ohi, ehtivät muonituksesta vastanneet Kielon Tuvan yrittäjät Timo ja Kielo Jantunen itsekin istahtaa nauttimaan lohisopasta.

Sukukokous ja kesäteatteri 1.8.2015

Parikkala, Tarnalan Kuposenmäki

 
Kokouspäivä alkoi Mikkolanniemen toimintakeskuksessa Mikkis-teatterin esityksellä, jota seuraamassa oli puolentoistakymmentä sukuseuralaista.
  Paikallisen Mikkis-teatterin hienosti esittämä Sam Sihvon laulunäytelmä Jääkärin morsian sai salintäyteiseltä yleisöltä raikuvat aplodit.

 
Kuposenmäen komeita näkymiä mallasi kokousväelle Helena Paakkinen, joka järjestää näissä maisemissa joka kesä maalauskurssit.   Osanottajia viihdytti Tohmajärven Kesäsoittajista kaksi taitavaa nuorta naista, laulaja Sara Kurkela ja hanuristi Anniina Luukkainen.
 
Tarnalan kyläyhdistyksen kodassa puuhailivat emäntinä Irja-Liisa Teirikko ja Liisa Paakkinen valmistamassa ruokaa ja keittämässä kahvia.
  Kuposenmäen kota tarjosi myös suojaisan kokouspaikan suunnitella sukuseuran tulevan 10-vuotisjuhlavuoden tapahtumia.

 
Ruokailu tapahtui Kuposenmäen uudemmassa grillikatoksessa, josta avautuvat näkymät perinteiseen maalaismaisemaan ja järvelle.   Seisovan pöydän antimista riitti Irja-Liisa Teirikon tarjoamia herkkupaloja myös Jemina Paakkisen Tiitu-koiralle.

 
Kuposenmäellä tapahtui vahdinvaihto, kun sukuseuraa alusta lähtien luotsannut Irja-Liisa Teirikko siirsi puheenjohtajan tehtävät Sari Paakkiselle.   Kesän 2015 sukukokouksen lopuksi parikymmentä osanottajaa asettui yhteispotrettiin Kuposenmäen perinnemaisemassa.

Lue myös lehtijuttu kesän 2015 kokouksesta


Kymmenvuotisjuhlat 16.7.2016

Parikkala, Saaren kirkko ja Tarnalan koulutalo

 
Juhlapäivä aloitettiin hartaushetkellä ja tutustumalla Saaren kirkkoon. Kuvassa juhlaväkeä kirkolla, etualalla Terttu ja Veikko Kettunen, joka piti hartaushetken kirkossa.
  Kirkolta juhlaväki siirtyi hautausmaalle, jossa laskettiin kukkalaite sankarivainajien muistomerkille. Sota-ajan vaiheita muistelivat Urpo Hälvä ja Pekka Paakkinen.

 
Hautausmaakierroksella käytiin sukuhaudoilla. Kuvassa vasemmalta Hannu Paakkinen, Urpo Hälvä, Asko Paakkinen, Pasi Kenola ja Salme Kenola.   Tarnalan koulutalolla juhlatilaisuus aloitettiin nauttimalla karjalaisen pitopöydän antimista. Kuvassa etualalla Tarja ja Esa Paakkinen Kouvolasta.
 
Sukuseuran puheenjohtaja Sari Paakkinen toivotti juhlaväen tervetulleeksi ja kertoi omista siteistään suvun kotiseutuun Tarnalan Matomäessä.
  Parikkalan kunnan tervehdyksen juhlaan toi valtuuston puheenjohtaja Sakari Paakkinen ja kertoi suvun jäsenten olleen aina aktiivisia vaikuttajia kunnalliselämässä.

 
Juhlapuheen pitänyt sukuseuran ensimmäinen puheenjohtaja Irja-Liisa Teirikko muisteli kuluneen kymmenvuotiskauden toimintaa ja tapahtumia.   Kiitoksena kymmenvuotiskaudesta 2006-2015 puheenjohtajana Irja-Liisa Teirikko palkittiin ja nimettiin sukuseuran kunniapuheenjohtajaksi.

 
Suvun jäsenten nykyisiä saavutuksia tekniikan parissa esitteli Antti Paakkinen, joka työskentelee aaltovoimala-projektissa ympäristöystävällisen sähköenergian tuottamiseksi.   Esillä olleisiin sota-ajan dokumentteihin tutustumassa Urpo Hälvä, Pekka Paakkinen ja Antti Paakkinen. Sari Paakkinen esittelee suvun vanhoja työkaluja Jaana Kenolalle.

Lue myös lehtijuttu kesän 2016 kokouksesta


Vierailu Helsingissä 8.12.2017

Kansallisarkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura


 
Itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 tapahtuma sukuseuralla oli Helsingin vierailu. Ensimmäinen kohteemme oli Kansallisarkisto, jonka toimintaa ja v. 1890 valmistunutta päärakennusta Rauhankadulla esitteli oppaanamme toiminut Tomi Ahoranta (vas).
  Kansallisarkiston näyttelyissä oli keskitytty itsenäisyyden juhlavuoden tapahtumiin. Tuloaulassa oli esillä entisöitynä vaunut, joissa Alfred Kordelin surmattiin marraskuussa 1917 tapahtuneissa Mommilan veriteoissa. Vaunuihin tutustumassa Martti Paakkinen Turusta.

 
Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa tutustuimme perinteenkeruuaineistoihin ja nauhoituksiin mm. Parikkalasta, jossa Paakkisia nykyisin eniten asuu. SKS:n arkistoja tutkimassa Helena Paakkinen Kotkasta, Pirkko Perälä Lempäälästä ja Heimo Paakkinen Punkaharjulta.


 

Sukukokous 28.7.2018

Punkaharju


 
Itä-Karjalan kansanopiston rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki toivotti sukuseuran kokousväen tervetulleeksi Punkaharjulle ja kertoi opiston toiminnasta ja historiasta.   Kokouksen aluksi Antti Paakkinen esitteli Wello Oy:n aaltovoimalahankkeen nykyistä kehitysvaihetta. Tekeillä on Balille voimalapuisto, josta tulee lajissaan maailman suurin.

 
Sukukokouksen puheenjohtajana toimi Sari Paakkinen ja sihteerinä Heimo Paakkinen. Opiston vanhassa päärakennuksessa pidetyssä kokouksessa oli mukana 22 henkeä.


  Asioiden tultua käsitellyiksi kokousväki siirtyi yhteiselle lounaalle Itä-Karjalan kansanopiston uuteen ruokala- ja asuntolarakennukseen.

 
Valitun uuden sukuneuvoston pidettyä järjestäytymiskokouksensa ohjelmassa oli vielä vapaata seurustelua ennen lähtöä kotiin ja tutustumaan Punkaharjun nähtävyyksiin.




  Osa sukukokousväestä kävi metsämuseo Lustossa ja Punkaharjun vanhalla asemalla, jossa näyttelijä Satu Silvo lausui Eino Leinon runoja taiteiden yön avajaisissa.

Kesäretki suvun asuinsijoille 8.6.2019

Parikkala

Bussissa
  Hautausmaalle
Kesäretki sukuperinteen tallennuksen merkeissä tehtiin Jaakko Paakkisen kuljettamalla Savonlinjan bussilla Paakkisten suvun vanhoille asuinpaikoille Parikkalan seudulla. Mukana oli 25 osanottajaa.   Retkikunta hiljentyneenä menossa Vierevin vanhalle hautausmaalle. Kirkolla vierailtiin myös sankarihaudoilla, jonne ainoa kansalaissodassa kaatunut suvun jäsen Matti Paakkinen on haudattu.

Karpalossa
  Juslan pihalla
Hautausmaakierrosten jälkeen siirryttiin lounaalle ravintola Karpaloon. Retken sponsorin Parikkalan Osuuspankin puheenvuoron käyttänyt Tuomo Kokkonen kertoi mm. vireillä olevasta maakunnallisen pankin perustamisesta.
  Lounaan jälkeen ajeltiin vanhaa kirkkotietä suvun asuinsijoille Mikkolanniemelle ja Tarnalaan. Kuvassa retkeläiset Juslan talon pihapiirissä, jonne suku on aikoinaan tullut kantapaikasta Paakkisenniemestä Matomäensalon kautta.

Jyrkilänsaaressa
  Taidetta
Matkalla Matomäkeen poikettiin Jyrkilänsaaressa Veikko Kokkosen Saaren uusjaon myötä perustamalle uudistilalle. Jyrkilänsaaressa saa hyvän käsityksen järvenlaskujen myötä syntyneistä viljavista peltomaista.
  Retkikahvit nautittiin aikoinaan Juslan talon tiluksiin kuuluneella Salotuvan paikalla, jossa samalla voitiin katsella Rauno Kokkosen vanhoista rautaromuista hitsailemia taideteoksia.

Salotuvan lammella
 
Retkeläiset yhteispotretissa Salotuvan lammella, jossa monet kylän kesä- ja rantakalajuhlat on vietetty. Täältä matka jatkui Partasensalon kautta koukkaamalla takaisin Parikkalan keskustaan.
 

Kesäretki järvenlaskumaisemiin 7.6.2020

Parikkala

Startti
  Metsässä
Retkipäivä aloitettiin Saaren entisen kunnantalon pihalta Akonpohjasta, jossa seisoo vuonna 1980 paljastettu pitäjän järvenlaskijoiden kunniaksi pystytetty Kanavan kaivajat -muistomerkki. Puheenjohtaja Helena Paakkinen kertoi patsaan tekijän, saarelaissyntyisen kuvanveistäjä Antti Neuvosen elämäntyöstä ja patsaan historiasta. Kunnantalo patsaineen seisoo entisellä järvenpohjalla.   Tässä paikalla virtasi ennen järvenlaskuja Pienen ja Suuren Rautjärven yhdistävä Nivanjoki, jota kautta peräpitäjäläiset pääsivät kulkemaan kirkkoveneellä Parikkalan kirkkoon. Nyt entisellä joen rannalla kasvaa vankka kuusikko ja järvien välisellä kannaksella on tällä kohtaa leveyttä lähes kolme kilometriä. Paikallisena oppaana tällä kohteella oli Ollukan Martti Tiainen.

Kaivannolla
  Kahvilla
Saaren ensimmäisen järvenlaskijan jälkipolviin kuuluva Ylätuvan Pekka Tiainen kertoi retkeläisille esi-isänsä Olli Tiaisen v. 1773 tekemästä kaivannosta. Tiaisen kaivanto Pienestä Rautjärvestä Ylä-Tyrjään alensi vedenpintaa metrin eikä viljelysmaata vielä paljon tullut, mutta kaivannon ansiosta saatiin mylly. Myöhemmät Pienen Rautjärven laskut tapahtuivat samaa kaivantoa myöten.


  Välillä nautittiin retkikahvit ja mehut sekä syötiin makkarat sekä sämpylät Tarassiinlahden lintutornin nuotiopaikalla Mikkolanniemellä, joka sekin sijaitsee entisellä järvenpohjalla. Tarjoilun järjestivät Pilkan Paakkiset ja koko retken suunnittelusta ja asiantuntevasta selostuksesta vastasi Pekka Paakkinen.

Jyrkilän kanava ja muistokivi
  Retkeläiset
Viimeisenä kohteena oli Jyrkilän kanava ja sen varrella oleva muistokivi, joka seisoo entisessa vesirajassa 25 vuotta kestäneen urakan kunniaksi. Jyrkilän kanavan kaivaminen aloitettiin v. 1873 ja se valmistui 1898. Kuivatustyötä jatkettiin 1950-luvulla suurperkauksella ja 1980-luvulla kanavaan asennettiin 800 metrin matkalle 1,4 metrin teräsbetonirumpu, joka säästää myöhemmiltä perkauksilta.




  Antoisan ja onnistuneen retkipäivän päätteeksi järvenlaskumaastoissa vaeltaneet retkeläiset asettuivat yhteiskuvaan Jyrkilän kanavan sillankorvaan. Mukana oli parikymmentä henkeä, vaikka reissu oli peruuntua ja jouduttiin järjestämään varsin lyhyellä varoitusajalla ja supistettuna koronaepidemian takia.

Pikkujoulu adventtina 28.11.2021

Tarnalan koulutalo, Parikkala

Emännät
  Ikkunapöytä
Maittavan jouluisen lounaspöydän olivat valmistaneet Pilkan Paakkisista ehtoisat emännät: sukuseuran ensimmäinen puheenjohtaja Irja-Liisa Teirikko, nykyinen puheenjohtaja Helena Paakkinen ja Marketta Kukkonen. Lisäksi sponsorina oli myös Laatokan Lankku Oy ja toimitusjohtaja Pilkan Pekka Paakkinen.   Ruokailun ohessa keskusteltiin koronapandemian takia ensi vuodelle siirretystä varsinaisen  sukukokouksen järjestämisestä, miten, missä ja milloin se voidaan pitää koronatilanteen helpottuessa. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 15 vuotta sukuseuran perustamisesta, joten juhlatapahtumakin tulee pidettäväksi hieman jälkikäteen.

Kahvipöytä
  Loppulaulu
Ruokailun päälle juotiin joulutorttukahvit. Kahvijonossa Sakari Paakkinen ja edessä Pentti Muukkonen, kahvipöytätarinoimassa Pekka Paakkinen ja Hannu Paakkinen.


  Tilaisuuden päätteeksi kuultiin vielä yllätysnumerona Arja Paakkisen taidokkaasti esittämä kaunis ja tuttu joululaulu ”Tuikkikaa, oi,  joulun tähtöset”.

Sukukokous 16.7.2022

Saaren Rantamaja, Parikkala

Vanha talo
  Läppärillä
Ennen varsinaista sukukokousta tehtiin tutustumiskäynti Kirjavalassa järjestettyyn Vanhat talot ja elävät pihat -tapahtumaan, joka alkoi Suomen vanhimman edelleen toimivan kyläkaupan, vuonna 1873 aloittaneen Röksän kaupan pihasta. Kuvassa Marketta Kukkonen ja Paavo Paakkinen entisen Suomalaisen kaupan pihapiirissä.   Toisena tutustumiskohteena kaikkiaan kymmenen talon joukosta oli Kirjavalan entinen käsityökoulu. Siellä päästiin tutustumaan talon omistajan Kirmo Wilenin opastuksella hänen kokoamiinsa, Parikkalaa koskeviin sukututkimustietoihin. Esillä oli myös vanhojen valokuvien ja historiallisten karttojen näyttely.

Noutopöytä
  Majalla
Kokouksen alkajaisiksi nautittiin rantamajalle pystytetystä noutopöydästä  Irja-Liisa Teirikon johdolla uukuniemeläisestä biisoninlihasta valmistamaa maukasta lihakeittoa lisukkeineen. Kuvassa soppajonossa Leila Tolvanen, Juhani Paakkinen, Pentti Paakkinen, Pirkko Perälä ja Helena Paakkinen.


  Rantamajalla kuudenteen varsinaiseen sukukokoukseen tuli kaikkiaan kolmisenkymmentä henkeä. Kokoontumista oli jouduttu siirtämään koronapandemiarajoitusten takia vuodella eteenpäin sääntöjen mukaisesta kolmen vuoden jaksosta. Ruokailun jälkeen Sakari Paakkinen esitteli rantamajan historiaa ja vaiheita.

Pihalla
  Kauppamuseossa
Kokouksen jälkeen haasteltiin vielä rantamajan pihalla ja suunniteltiin mihin kohteisiin lähdetään päivän päätteeksi tutustumaan, Honkakylän kauppamuseoon, Tarnalan sotahistoriapolkuun vai Saaren järvenlasku- ja kanavointikohteisiin.  Kuvassa nuorin sukukokoukseen tullut Elina Paakkisen 2-vuotias Lauri isotätinsä Irja-Liisan sylissä.



  Honkakylän kauppamuseo oli ylivoimaisesti suosituin tutustumiskohde kokousväen kesken pidetyssä kädennostoäänestyksessä. Kokouspaikalta oli kauppamuseolle vain muutaman kilometrin matka ja paljon mielenkiintoista nähtävää Juho Pitkäsen aikoineen pitämässä sekatavarakaupassa oli kaikille.

Kirpparilla
 
Kauppamuseon pihapiirissä oli samaan aikaan myös kirpputori, jossa voi tehdä edullisia heräteostoksia. Kuvassa kirpparilta uuden hatun löytänyt Hanna-Mari Helkkala-Paakkinen ja Tuulikki Paakkinen, keskellä kirpparin hattuvalikoimaa esitellyt Soile Sandler.



 

Järvimalmipäivä ja -retki 27.5.2023

Tarnala, Uukuniemi, Mikkolanniemi

Jyrki
  Ruokailu
Järvimalmiaiheisen kevätretkipäivän aluksi dosentti Jyrki Paaskoski piti Tarnalan koulutalolla tietoiskun ns. talonpoikaisen järvimalminnoston ja sulatuksen historiasta alueella.   Avausluennon jälkeen siirryttiin nauttimaan koulukeittiön antimista, jota Pilkan Paakkiset olivat talkoilleet osanottajille. Tässä Irja-Liisa Teirikko tuomassa täydennystä soppakattiloihin.

Bussissa
  Metsässä
Ruokailun jälkeen istahdettiin linja-autoon, jolla sitten lähdettiin Jaakko Paakkisen kuskaamana tutustumaan raudansulatuspaikkoihin ja muihin lähitienoon nähtävyyksiin.


  Uukuniemen puolella jalkauduttiin autosta metsäretkelle vanhoille järvimalmin sulatuspaikoille. Siellä pienetkin retkeläiset pääsivät kokeilemaan miten metallinpaljastin piippasi malmikuonaan.

Retkikahvit
  Museo
Salotuvan lammella pysähdyttiin nauttimaan makoisat retkikahvit. Vasemmalla sukuseuran puheenjohtaja Helena Paakkinen evääksi tehtyjä kääretorttukahveja tarjoilemassa.


  Salotuvalla tutustuttiin myös Rauno Kokkosen aikoinaan entiseen navettarakennukseen tekemään kotimuseoon. Kuvassa Jaakko ja Jenna Paakkinen museon vanhoja esineitä katselemassa.

Uhrikivi
  Yhteiskuva
Retkipäivän viimeinen kohde oli Mikkolanniemen Pyhämäellä seisova muinainen uhrikivi. Sieltä ajeltiin takaisin Tarnalaan Jyrkilän lietteen kautta katsellen järvenlaskijoiden työn tuloksia.

  Järvimalmipäivän retkeläisten yhteiskuva otettiin Salotuvan lammella. Mukana päivän tapahtumissa oli kolmisenkymmentä henkeä, joista suurin osa saatiin kuvaankin.